Tasokoe I

Tasokoe I: Tehtävien vastauksia

Tehtävä 1. Hiiri
Klikkauksessa nappia ei saa jättää pohjaan. Ohjelmien käynnistys tapahtuu kaksoisklikkaamalla, eli nappia näpäytetään kaksi kertaa nopeasti peräkkäin, eikä nappia jätetä pohjaan.
 
Raahaaminen ja maalaaminen eli aktivointi toimivat samalla tavalla: hiiren nappi painetaan alkukohdassa pohjaan ja pidetään pohjassa, kunnes hiiri on loppukohdassa, jossa nappi päästetään ylös. Raahatessa pitää alkukohta olla jonkin kohteen päällä, aktivoitaessa eli maalatessa pitää aloittaa "tyhjän" päältä.
 
Yhden kohteen voi valita klikkaamalla sitä kerran. Useampia kohteita voi valita joko maalaamalla ne (jolloin "aktivointialue" näkyy katkoviivoitettuna suorakulmiona tai erivärisenä alueena, jonka sisällä olevat kohteet valitaan), tai painamalla Shift-, Control-, tai Omenanäppäin pohjaan (riippuen ohjelmasta) ja klikkaamalla lisää kohteita yksi kerrallaan (kohteen voi poistaa klikkaamalla sitä uudelleen). Valinnan voi poistaa tai peruuttaa klikkaamalla kerran tyhjään kohtaan.
 
Tehtävä 2. Ikkunat
Ohjelman voi piilottaa kokonaan Macintoshissa Finder-valikosta (Hide). Windowsissa ikkunan oikeassa yläkulmassa vasemmanpuolimmainen nappula piilottaa ikkunan (Minimize). Kansiot kannattaa sulkea, jos niitä ei tarvitse.
Sisäkkäin olevat kohdekansiot kannattaa avata (ja "matkalla" olevat kansiot sulkea). Ennen tiedostojen siirtoa kansiot kannattaa järjestellä näytöllä siten, että molemmat ovat koko ajan näkyvissä.
Selaimen ikkunasta ei tule aivan suurinta mahdollista oikean yläkulman suurennusnapilla, vaan se täytyy käsin siirtää siitä hieman ylös ja vasemmalle, ja laajentaa mahdollisimman suureksi. Sitä saa vielä suuremmaksi, jos View-valikosta sulkee kaikki työkalurivit (Location, Toolbar jne.).
 
Tehtävä 3. Valikot
Ainakin File- ja Edit-valikot löytyvät melkein jokaisesta ohjelmasta. Lähes aina samantyyppisissä ohjelmissa valikot ovat saman nimisiä. Myös Help-valikko löytyy melkein jokaisesta ohjelmasta, mutta Macintoshissa se saattaa joskus olla vaikeasti löydettävissä, heti Finderin tai kellon vasemmalla puolella ilman nimeä tai ?-nimisenä. Help-ikkuna aukeaa usein Windowsissa F1-näppäimellä, Macintoshissa Insert- tai Help-näppäimellä.
 
File-valikon alta löytyy koko dokumentin hallintaan liittyviä toimintoja, kuten uuden aloittaminen, sulkeminen, avaaminen, tallentaminen, tulostaminen, ohjelman lopettaminen ja niin edelleen.
 
Edit-valikon alta löytyy ainakin Cut, Copy ja Paste, eli leikkaa, kopioi, ja liimaa. Näillä voi siirtää maalatun alueen nk. leikepöydälle, josta sen voi liittää johonkin toiseen kohtaan tai ohjelmaan. Näiden toimintojen näppäinkomennot ovat yleensä Windowsissa Ctrl-X, Ctrl-C, ja Ctrl-V, Macintoshissa Omena-X, Omena-C, ja Omena-V.
 
View-valikon alta löytyy yleensä dokumentin katseluun liittyvät toiminnot, esimerkiksi zoomaus, ikkunan apuvälineet kuten viivaimet ynnä muuta vastaavaa. Window-valikon alta löytyy yleensä luettelo aputyökaluista sekä auki olevista dokumenteista (joista voi valita "ylimmäisen", käsiteltävänä olevan).
 
Tehtävä 4. Telnet
Tässä ei pitäisi tulla ongelmia. Jos niitä tulee, kannattaa tarkistaa, onko muillakin ongelmia; telnet-palvelin saattaa olla väliaikaisesti "alhaalla" eli poissa käytöstä.
Joskus sähköpostisalasanan vaihdon kanssa voi olla ongelmia (kun turvallisuusjärjestelmiä päivitetään). Tällöin niistä yleensä näkyy ilmoitus sisään kirjautuessa. Muulloin kannattaa ottaa yhteyttä osaston ATK-tukihenkilöön.
 
Tehtävä 5. Pine
Jos sähköpostipalvelin ei pysty lähettämään viestiä eteenpäin, se laittaa siitä ilmoituksen käyttäjälle. Palvelimella postia lähettelevä ohjelma on yleensä nimitykseltään mailer-daemon. Viestin sisällöstä selviää, miksi viesti ei päässyt perille. Viestissä on myös ainakin osa alkuperäisestä viestistä, jotta selviää, mikä käyttäjän lähettämistä viesteistä on kyseessä.
Jos sisällössä viitataan käsitteeseen DNS, se tarkoittaa että osoitteen loppuosaa ei löydy osoitepalvelimilta (Domain Name Server). Jos sisällössä viitataan käsitteeseen "Unknown user", se tarkoittaa, että osoitteen alkuosassa on vikaa mutta loppuosa on kunnossa.
Ihan aluksi kannattaa tarkistaa ylimääräiset merkit, kuten pisteet osoitteen alusta ja lopusta, sekä isot i-kirjaimet, pienet L-kirjaimet ja numero yhdet; ne menevät helposti sekaisin. Joskus ihmiset laittavat varsinkin verkossa näkyviin osoitteisiinsa sekaan no spam. (Sillä välttää inhottavat mainospostit; jos sähköpostiosoitteesi on verkossa selväkielisenä, saat mainospostia. Ennen pitkää tosi paljon.)
 
Tehtävä 6. Liitetiedostot
  1. Sinne meni!
  2. Kyllä, forwardatessa liitetiedosto menee mukana.
  3. Ei, onneksi.
  4. Ei. Se pitää erikseen käsin tuhota (komentorivillä rm tiedoston.nimi)
  5. Vain, jos vastaanottaja itse muuttaa päätteen.
  6. Pääte pitää muuttaa oikeaksi, ja sen arvailu tuottaa yleensä harmaita hiuksia. Mac OS:ssa pitää päätettä muuttaa ennen, kuin tiedosto tuodaan koneelle, tai sitten pitää käyttää apuohjelmaa (Mac OS päättää tiedoston tyypin tiedostonimen päätteestä silloin, kun se tuodaan ensimmäistä kertaa).
    Helpointa on Windowsissakin muuttaa päätettä ennen kuin tiedosto tuodaan koneelle, mutta sen voi myös muuttaa käsin - ensin vain täytyy muuttaa kansioiden asetus niin, että tiedostoista näytetään päätteetkin. (Muuten ei auta, sillä tiedoston alkuperäinen pääte pysyy päätteenä, ja sinun "päätteesi" lisätään sitä ennen, ja vain viimeinen vaikuttaa.)
  7. Vastaanottaja saa dokumentin auki vain, jos joku hänellä käytössä olevista ohjelmista pystyy avaamaan Word-dokumentteja. Muuten tiedostosta ei ole hänelle mitään hyötyä. Tilannetta auttaa, jos tiedosto on Wordissa tallennettu johonkin "helpompaan" muotoon, esimerkiksi Rich Text Format -muotoon; se nimittäin aukeaa lähes kaikilla tekstinkäsittelyohjelmilla.
 
Tehtävä 7. Haku verkosta
  1. Riippuu sivusta. Yleensä parhaiten sivuja löytyy sisältökokoelmista, tai esimerkiksi jos joku pitää lempilinkeistään sivua verkossa. Ne ovat yleensä huomattavasti paremmin ajan tasalla kuin hakumoottorit.
  2. On tavallista, että sivuja löytyy tuhansia. Usein alle kymmenellä hakusanalla rajaamallakin sivuja löytyy useita kymmeniä, jos kohde on suosittu. Harvinaisempia, varsinkin asiantuntijasivuja tai tiettyyn tuotteeseen liittyviä sivuja löytyy toisaalta parilla hakusanalla vain muutamia.
  3. 1990-luvun alkupuolelta. Verkon yksi parhaita puolia on sen nopeus; kun joku julkaisee Bogotassa jotain, se on samalla hetkellä saatavilla Koreassa saakka. Jos tietoja ei päivitetä, niin sivut vanhentuvat; verkon yksi kirous.
  4. Lähes aina. Aina. Hakumoottorit ovat hävyttömän laiskoja tarkistamaan tietonsa -- vaikka hyvä niin: jos kaikki hakumoottorit tarkistaisivat sivunsa vaikka vain kerran viikossa, verkon liikenne hidastuisi selvästi; hakumoottorien volyymi on valtava.

[ Pääsivulle ]

Avanto Oy, 2000 - Taideteollisen korkeakoulun Taidekasvatuksen osaston käyttöön